Peli-illoissa pelataan pikapeliä 3 + 2" ajoilla. Pikapeliä pelataan kausikilpailuna kolmen kuukauden jaksoissa. Ensimmäinen kausikilpailu on tammi - maaliskuussa, toinen huhti - kesäkuussa, kolmas heinä - syyskuussa ja neljäs loka - joulukuussa.
Yksittäisissä pikapeliturnauksissa ei jaeta palkintoja, vaan parhaiten sijoittuneet saavat jokaisesta turnauksesta kausikilpailupisteitä, joiden yhteenlaskettu summa kunkin jakson lopussa ratkaisee palkintosijat. Yksittäisen turnauksen voittaja saa kuusi pistettä, toinen viisi, kolmas neljä, neljäs kolme, viides kaksi ja kuudes yhden pisteen. Mikäli pelaajia on vähemmän kuin kuusi, niin voittaja saa yhden pisteen enemmän kuin mitä pelaajien lukumäärä on, toinen saa yhden pisteen vähemmän kuin pelaajien lukumäärä, kolmas saa kaksi pistettä vähemmän kuin pelaajien lukumäärä on jne. Mikäli pelaajia on niin paljon, että pelataan kahdessa ryhmässä, niin B-ryhmän voittaja saa 4 pistettä toinen 2 pistettä ja kolmas 1 pisteen. Ahkera osallistuminen palkitsee, vaikka ei aivan joka kerta sijoittuisikaan aivan kärkisijoille.
Mika Hakala, Puheenjohtaja ja sihteeri
Juha Heino, Rahastonhoitaja ja Kalustonhoitaja
Seppo Vannassalo
Kari Kaveniemi
Saariaho Taneli
Juha Laajo